Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Maaliskuu ja talviloma;remontin jälkeistä elämää sekä kirppiskuulumisia!

Kuva
"Joko mua kaipasitte, maaliskuuta odotitte? Nyt jo onkin kevät töitä,  lämmitellä pakkasöitä, sulatella pajuparkaa,  pajunkissaa,  pientä arkaa." Tervetuloa maaliskuu, ja talviloma! Kummallinen talvi on ollut tällä kertaa, vielä kummallisempi kuin kuusi vuotta sitten vuonna 2014. Silloin syntyi keskimmäinen tyttäristä ja tammikuussa sairaalasta kotiutuessa maassa ei ollut vieläkään lunta ja ilma oli unenomaisen utuinen. Tuon tammikuun jälkeen tuli vielä talviolosuhteet, lunta ja pakkasta. Viimeisimmät kaksi vuotta ovat olleet täällä Joensuun liepeillä erittäin runsaslumiset, tämä talvi on sitten ollut jotain aivan muuta. Lämpötila on sahaillut kuin talvi ei olisi oikein osannut päättää jäädäkö vai lähteäkö.  Juuri nyt ulkona leijailee lumihiutaleita, joista saimme osamme aamupäivän ulkoilussa - mäenlaskussa ja makkaranpaistossa. Eilen oli aurinkoinen pakkaspäivä. Onhan sitä kaipaillut talvea, lunta ja pakkasta, mutta täytyy myöntää, että alan olla jo