Uusi tukka ja kesäinen viikonloppu Savonlinnassa

Viime viikonlopun vietimme Savonlinnassa juhlistaen hääpäivää ja synttäreitäni. Sää oli upea ja tuli aivan fiilis kuin olisi jossain kauempanakin kuin Savonlinnassa. Yövyimme Sokos Hotel Seurahuoneen Kuninkaansviitissä ja huoneen ehdoton jalokivi oli parveke näköalallaan. Huoneessa meitä odotti suloinen hotellin tervehdys onnittelukortteineen, aika ihana yllätys! Hotelli oli kokenut uudistuksen sitten viime käynnin joitain vuosia sitten ja muun muassa respa oli muuttunut edukseen.







Meillä oli pöytä varattuna Perlina di Castellossa , mutta ennen sitä kävimme pyörähtämässä Muikkuterassilla  ja syömässä vähän huikopalaa. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen, Muikkuterassilla ollessa tuntui kuin olisi ollut jossain Välimeren äärellä. Kiva miljöö ja yksinkertainen toimiva konsepti, tykkäsin kovasti. Näköala veden äärellä toimii vain kyllä itselle niin täysillä.


Muikkuterassi


Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, koin melkoisen muodonmuutoksen juuri ennen reissua. Pähkäilin pitkään mitä teen hiusteni kanssa, kasvatanko pitkäksi vai pätkäisenkö polkaksi - välivaihe on ärsyttävä. Sain Instagramin puolella viestejä ja ideoita hiusten suhteen, eräs ystäväni sitten ehdotti aivan lyhyttä hiusmallia. Sitä en ollut edes tullut ajatelleeksi. Kypsyttelin ajatusta useamman päivän ja sitten otin riskin, suurin osa hiuksista jäi kampaamon lattialle. Nauroin kampaajalleni, että ensimmäisen kerran hiuksiani työstetään koneella. Lopputulos on tämä ja tykkään enemmän kuin osasin odottaakaan! Ihan helppo tämä ei ole, koska luonnonkiharani ei tottele lyhyenä (näköjään) edes suoristusrautaa.

Muikkuterassin antimia


Olavinlinnassa vierailimme vain terassilla nauttien lasilliset. Tuo 1400-luvulla rakennettu linna on kyllä komea ilmestys ja olemme siellä vierailleet useamman kerran aikaisemmin. Juttelimme paikallisten yrittäjien kanssa sen verran, että melko paljon Savonlinna (myös) kärsii tästä tilanteesta. Ooppera puuttuu ja se näkyy. Savonlinna on kyllä kaunis kesäkaupunki.




Olimme jo etukäteen käyneet ostamassa hotellille iltapalaa, jota suunnittelimme nauttivamme parvekkeella kera häälahjaksi saamamme viinin, jonka avaamista olimme odottaneet viisi vuotta. Kävi sitten niin, että Syötyämme Perlina di Castellossa alkupaloja ja pizzaa, emme jaksaneet edes syödä pizzoja läheskään loppuun ja "kärsimme" koko loppuillan aivan järjettömän täydestä olosta. Ruoka oli hyvää ja jostain syystä erityisen täyttävääkin, mitä naureskeltiin vielä seuraavana päivänäkin.




Ilta ja auringonlasku oli häikäisevän kaunis. Kadulta kuului katumuusikon musisointi ja vietimme koko illan parvekkeella. Sunnuntaina kävimme kävelemässä muun muassa Spahotel Casinon ohitse ja puolisoni sanoin, hotelli on kuin suoraan Kaurismäen elokuvista. Jotenkin myös sellainen ulkomaan lomakohteiden tunnelma siinä oli. Hienoja maisemia katsella kävellessä.








Tulomatkalla pysähdyimme Kerimäellä kahvilla ja jätskillä. Sekä Savonlinnassa että Kerimäellä (upeassa puukirkossa) oli konfirmaatiot meneillään. Millaisina lie rippileirit ja -juhlat näinä aikoina toteutuneet.

Savonlinnassa en katsonut kirpputoreihin päinkään, ei käynyt edes mielessä. Keskityin olennaiseen, seuraan ja olemiseen. Viikonloppu antoi parastaan, enempää ei olisi voinut toivoa.

-Tiina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo