Joensuun kirppikset

Minulla on kirppislöytöjä rästissä ja ajattelin nohevana yhdistää löydöt sekä samalla esitellä löytöpaikat, jolloin tulee samalla melko perusteellinen kattaus Joensuun isoimmista kirppiksistä. Esittelyssä ovat siis nyt ne Joensuun kirppikset, joissa useimmiten käyn. Turistina Joensuussa ei kävelyetäisyyksien ulottuvilla ole oikein muita kirppiksiä keskustassa enää kuin Joensuun Fida. Fidaan ei ole torilta pitkä matka, tai vaikkapa Taitokorttelista. Joensuun Fidassa ei ole huonekaluja, myymälätila on suhteellisen pieni. Myymälä on viihtyisä ja vaatteet ovat olleet esillä värien mukaan. Viime käynnillä huomasin muutoksen tuulia järjestyksessä sisällä ja Joesuun Fida on myös viime aikoina panostanut someensa, sen instagramtiliä on kiva seurata. 

Kuten jo aiemmin kerroinkin, että heräsin myös toissakäynnillä ottamaan Fidan kanta-asiakaskortin, josta nyt viime käynnillä jo hyödyin. Olen aina tehnyt Joensuun Fidasta vintagelöytöjä. Aina, joka kerta. Palvelu on ystävällistä ja jotenkin itsellä aina tuolla käydessä jää semmoinen lämminhenkinen fiilis. Viime kerralla tein itselleni Fidasta muutaman upean löydön. Toinen oli puoli-ilmaiseksi ostamani vihreä vintagemekko, hintaan vaikutti kainalossa oleva repeämä. Korjasin repeämän kyllä ompelukoneella todella vaivattomasti ja mekko on nyt moitteeton. Toinen löydöistä oli aivan mahtava ja instagramin tarinoissa jo hehkuttamani Suomessa valmistettu pusakka! Se on aivan järkyttävän hieno ja on saanut osakseen jo paljon ihailua. Olen pitkään haaveillut vintageuikkarista, mutta ei vain ole tullut sopivaa vastaan. Fidasta löytyi nyt sitten tuo räikeä kuviollinen uimapuku, joka menee niin uidessa kuin bodynakin. Vaatteiden lisäksi nappasin mukaani vielä nuo edellisessäkin postauksessa vilahtaneet korvikset ja vihreän kukkakuosisen pussukan.



Kuvakaappaus Fidan nettisivuilta kanta-asiakaskorttiesittelystä












Oma henkilökohtainen lempparini Joensuussa on Kierrätyskeskus rakennus- ja uusiotori, jota ylläpitävät Aktiiviset työtähakevat ry. Olin kauhuissani viimeksi käydessäni, kun tila näytti aluksi tyhjennetyltä ja luulin, että toiminta oli loppunut. Niin ei kuitenkaan ollut vaan, myymälä oli siirtynyt (ainakin toistaiseksi, jollei lopullisestikin) kokonaisuudessaan tilaan, jossa ennen oli vain huonekalut ja rakennustavara. Tämä paikka on aina ollut minulle sellainen aarreaittojen aarreaitta! Tämä paikka periaatteessa kunnostautuneelle kirppiskävijälle ei ole keskustastakaan hyvin kaukana, kuitenkin saa hetken kävellä. Jos intoutuu tänne saakka keskustasta, tien toisella puolella on sitten kaksi muutakin kirppistä, joista kerron kohta lisää. 

Kierrätykeskuksessa vastaan voi tulla mitä vaan ja siellä on todella edullista. Palvelu on aina todella ystävällistä, aina on jäänyt hyvä mieli myyjien kanssa asioimisesta ja jutustelusta - pitää ihan erikseen mainita. Nyt kiertely ja katselu oli vähän sekavaa, koska tiloja oli muutettu ja tavarat ei olleet vielä paikoillaan. Löysin kuitenkin yhden hameen ja useamman kivan yläosan. Lapsille tein myös löytöjä, tai he tekivät ihan itse. 


Tuo yllä näkyvä maalaus Kierrätyskeskuksessa oli jo varattu, tykkäsin siitä. Alla oleva reikäkannu oli niin erikoinen ja erilainen, että halusin sen itselleni. Joskus jossain olen nähnyt vastaavanlaisen, mutten saa millään päähäni, että missä. Kannu taisi euron maksaa, mikä on hyvin perushinta melkeinpä kaikelle tuolla - vaikka ne kyllä vaihtelevat, varsinkin muissa kuin vaatteissa. Edellisessä postauksessa näkyikin jo Bershkan vaaleanpunainen satiininen toppi ja Martinellin hame. Niiden lisäksi ostin valkean topin, jossa on kuin Eiffel-tornin muotoisia kiiltäviä kuvioita. Kuntokuteen räikeänpunainen t-paita oli sellainen, jota en voinut ohittaa! Sen koko on s ja se on itselleni melko nafti, mutta sen väri on mieletön! Kuntokude on muistaakseni toiminut 1970-luvulta 1990-luvun alkuun saakka. T-paitojen ja toppien lisäksi ostin tuon yhden ruskeasävyisen rennon pehmeää materiaalia olevan pitkähihaisen. Kaikki ostamani vaatteet taisivat olla euron kappale ja niin oli myös tuo silkkinen tummansininen mekko/kimono/aamutakki. En edes tiedä mikä se on alkujaan ollut, vaikuttaisi mekolta - mutta yhtä hyvin voi olla aamutakki tai kimonotyylinen liehutakki. Silkki nyt vaan on materiaalina ihan mahtavaa ja tuossa kyseisessä vaatteessa sen keveys ja isojen hihojen liehuvuus ihanaa. 












Kolmas kirppis sijaitsee Kierrätyskeskuksen vieressä ja on nimeltään Valintakirppis. Rakastin, kun tämä kyseinen kirppari muuttaessani Joensuuhun opiskelemaan sijaitsi aivan keskustassa. Olin vakkariasiakas. Nyt asiat ovat muuttuneet ja tosi harvoin täällä käydessäni löydän yhtään mitään, meillä ei enää synkkaa. Silti käyn silloin tällöin onneani koittamassa. Valintakirppis on itsepalvelukirppis, toisin kuin aiemmin mainitut Fida ja Kierrätyskeskus. Valintakirppiksen ulko-oven vieressä sijaitsee myös toisen kirppiksen ovi, nimittäin Karjanlan avun kirppiksen. Karjalan avusta voi löytää eri myymäläketjujen täysin käyttämättömiä myynnistä poistuneita vaatteita kirppishinnoin. Täältä olen tehnyt löytöjä, kannattaa käydä katselemassa. Tila on pieni ja helposti ja nopeasti kierrettävissä. 

Valintakirppiksellä kävin eilen keskimmäisen tyttäreni kanssa ja tein kaksi löytöä. Toinen oli ihana pusero, jonka juju on kaulukset! Pusero istui päälleni täydellisesti ja tulee varmasti olemaan yksi suosikeistani tulevaisuudessa. Toinen löytö oli tuo Salonnen vaaleanpunainen mekko, jonka ostamisesta en ollut alkuunkaan ensin vakuuttunut. Koko on 44, ihmeen hyvin mekko kuitenkin päälleni istui - jäi vain vähän väljäksi hyvällä tapaa. Mekko maksoi kahdeksan euroa ja en ollut ihan varma väristä, mallista ja koosta; tuleeko todella pidettyä? Jotenkin kuitenkin en ollut valmis jättämään mekkoa, joten ostin sen. Luulen, että kyseinen mekko on uudempaa Salonnen tuotantoa. Minusta siinä on malliltaan jotain kivaa 60-luvun vibaa, mistä tykkään. 








Yllä olevassa kuvassa on päällä eilisen asu (missä muuten jo se Fidasta löydetty pusakka käytössä). Oikeassa alanurkassa näkyy kirppiskaverini, joka tyytyväisenä luki kirppikseltä löytämäänsä Liisa ihmemaassa- kirjaa minun sovittaessa vaatteita. Näiden kolmen kirppiksen lisäksi Joensuussa kauempana keskustasta on vielä Kirpparilla.fi - kirppis. Se sijaitsee Kajaanintien varrella samoissa rakennuskompleksissa muun muassa Tokmannin, HopLopin ja huonekaluliikkeiden kanssa. Kirpparilla on itsepalvelukirppis ja sitä suosin itse myydessäni tavaraa kirpulla. Aion nyt tällä viikolla varata sieltä pöydän. Tähän postaukseen ei löytöjä sieltä ole nyt esillä, mutta niitä löytyi esimerkiksi tästä postauksesta. Tykkään paikasta kovasti. 

Olen tehnyt kesällä todella paljon kivoja löytöjä ja minusta tuntuu, että nyt tällä hetkellä on vähän kirppisähky. Minä en harrasta näitä "en osta kuukauteen mitään"- juttuja, mutta luulen siirtyväni hetkeksi vain myyjän rooliin. Kaikki tällä hetkellä omistamani vaatteet vaan täysillä käyttöön! Harmittaa vaan, että ei ole heinäkuu tarjonnut hirveästi kesämekkokelejä, mutta... Niitä bootseja vielä odottelen, jos tulisivat vastaan ennen syksyä. Joensuussa on kivoja kirppareita, kannattaa ehdottomasti käydä näissä kaikissa tutkimusretkillä.

-Tiina















Kommentit

  1. Moikka Kaima :). Itsekin Joensuusta ja rakastan kirppareita! Yksi joka ei siun listalla ollut on Kontti joka sijaitsee Prisman vieressä. Sieltä oon tehnyt monesti kivoja löytöjä ja vaatteet on selkeästi esillä + takaosassa paljon esim. lasten kirjoja :)


    t.Tiina
    https://blogit.terve.fi/fitfatmama/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka kaima! :) Kiitos kommentistasi, pääsin sitä kautta tutustumaan blogiisikin, kiva! Totta, olet aivan oikeassa, Kontti jäi mainitsematta! Se on hyvä paikka ja sen löytöjäkin olen postannut, tässä yhteydessä ihan unohtui. Kirpparit ovat kyllä ihania! :)

      Poista
  2. Onpa hyviä löytöjä kirppiksiltä, siun tyyli vaikuttaa mielenkiintoiselta. :) Mie kävin myös Valintakirppiksen keskustan aikaan siellä todella usein, kun asuin parin korttelin päässä - jonkin verran on nykyään tavara vaihtunut, tai siis siellä on enemmän niitä kiinajuttuja ja uusia tuotteita. Nykyään käyn säännöllisen epäsäännöllisesti Joensuun kirppiksillä, välillä löytyy jotain, välillä ei. :) Jos on mahdollisuus, niin kannattaa tsekata Polvijärvellä oleva Jaanan kirppis, siellä on paljon tavaraa ja osa käy siellä Outokummusta, Joensuusta ja Juuasta asti. Viimeksi löysin sieltä neljä paitaa, pitäisi ehkä useamminkin käydä kuin pari kertaa vuodessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen vähän tämmöinen lokeroituman oman polun kulkija - mitä tyyliin tulee, hahah. :D Kiitos vinkistä! Itse asiassa olen Jaanan kirppiksellä pari kertaa käynyt ja paikka on kyllä kiva! Ne ovat harmikseni olleet melko pikavisiittejä. Tykkäsin myös Viinijärven kammarista ja Siikasalmen kirppiskin on ihan mielenkiintoinen, sieltä tekee usein just vintagelöytöjä. Näinhän se on, että välillä on kirppisonnea ja välillä ei. Silloin kun ei etsi niin löytää... :) Harmittaa tosiaan se, ettei Joensuun keskustassa enää ole isompaa kirpparia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo