Korona ja kirpputoriton kevät

Melkoinen kevät meillä ollut, vai mitä?

Asiantilat olivat jo niin sanotusti ilmassa alkuvuodesta, mutta poikkeustilanne ja etäaika tulivat loppujen lopuksi melkoisella rytinällä. Talviloma viikolla kymmenen sujui vielä muun muassa lasten kaverisynttäreiden, Hoplopin, uimahallin ja kyläilyn merkeissä leppoisasti. Tämän jälkeisellä viikolla lapset olivat ensimmäisen kerran poissa hoidosta flunssan vuoksi. Olimme olleet kotona kaksi viikkoa putkeen tuossa vaiheessa ja sitten tilanne rysähtikin kerralla päälle ja etäaika laskeutui yllemme. 

Olen työskennellyt kotoa käsin koko tämän ajan ja lapset ovat olleet myös kotona. Puoliso on käynyt töissä kodin ulkopuolella. Alkuun kaikki sujui epätodellisen hyvin, kun ottaa huomioon työkavereina pyörineiden lasten iät - neljä ja kuusi vuotta. Minusta elämä ei juurikaan muuttunut, töitä tein vain kotoa käsin. Omakotitalossa ja aika äärellä luontoa on tilaa olla. 

Työmäärä alkoi kasvaa ensimmäisen viikon jälkeen valtavaksi ja on ollut sitä koko ajan. Olen saanut seurata läheltä ihmisten erilaisia tapoja reagoida tilanteeseen. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet sitten jo raskaampia. Todellisuus siitä, että on hyvin kiinni töissä - ketään ei näe, minnekään ei voi mennä, on iskenyt itseeni ja erityisesti lapsiin. Lapset ymmärrettävästi ovat alkaneet oireilla ja osoittaa turhautumistaan tilanteeseen. Rankinta on ymmärtää, että äidin on tehtävä töitä kotona ja että kavereita ei vain voi nähdä eikä oikein missään vierailla. 

Valona tunnelin päässä tässä tällä hetkellä on se, että kolmen viikon päästä alkaa kesäloma ja tilanne kotona helpottaa. Toinen voimauttava asia on se, että ulkona ja luonnossa sentään saa olla! Omalla kohdallani etäily töissä jatkuu lomaan saakka, syksyn tilanne selviää ajallaan. 

Tämä kevät on ollut kirpputoriton, muttei mekkolöydötön. Tässä kohtaa täytyy kiittää tässä jo jonkin aikaa jatkuneen kirjoitushiljaiselon aikana tulleista hyvää mieltä tuottaneista viesteistänne, kommenteistanne ja kyselyistänne. Oikeastaan juurikin teidän kommenttinne ja viestinne ovat syy, miksi kirjoittaminen sai omalla kohdallani taas uutta pontta. 

Olen tässä etäaikana käynyt läpi hyvin ristiriitaisia fiiliksiä ajankäytöstä ja somesta. Olen ollut hyvin lähellä jo useampaan otteeseen lopettaa kaikki henk.koht. ja blogiin liittyvät somekanavat kokonaan. Olen kuitenkin antanut ajatuksille aikaa ja miettinyt, miksi minusta tuntuu tältä. Se, mitä haluan jakaa, on ilo kauniista vintagevaatteista ja löydöistä kirpputoreilla - käytetyn ostamisen ilosanoma, laadun ja käsityön - historiankin merkitys. En ole niinkään innokas tuomaan itseäni esille ja sitä kuitenkin tulee itseään kuvattua vaatteiden myötä, ja siinä on jokin sellainen ristiriita - missä pomppoilen oman syvällisyyteeni ja pinnallisuudelta tuntuvien asioiden rajamailla. Ehkä tällainen pohdiskelu vielä tällaisena aikana jotenkin korostuu. En tiedä. 

Tässä koronan aikana onneksi voi tukea pieniä yrityksiä ja käytetyn tavaran kulkeutumista uusille omistajille netin kautta. Olen tilannut tänä etäaikana vaatteita muun muassa Rekiltä, Kajo Clothing storesta, Bohemia shopista sekä yksityisiltä myyjiltä vintagekirpuilta facebookin ja instagramin kautta. Tämä ihanainen punainen 60-lukulainen unelma on tilattu myyjältä, jonka bongasin alkujaan facebookin yhdestä vintage- ja retroaarteiden myyntiryhmästä ja kaupankäynti siirtyi sittemmin instagramin puolelle. Tämän mekon lisäksi ostin kyseiseltä myyjältä neljä muuta mekkoa. Kyllä... öhöm, neljä ihanuutta. Sain tuossa sitten palautteen, että olikos se rouva hyvä niin, että uuden mekon tullessa joku vanha lähtee? Vai mitenkä se nyt meni. Joo. Ehkä täytyy luopumistakin taas harjoittaa.

Tässä punaisessa söpöläisessä ei ole lappuja tiedoista sen kummemmin, pieni kokolappu vain C38. Napit ovat tuollaiset kultaiset ja koverat (liekö olleet joskus muun väriset?), taskut ovat aidot ja takana niskassa on vetoketju. Rakastan näitä tämän tyylisiä mekkoja!

Eilen viimeinen ohjattavani sanoi ihaillen, että rakastaa päivän luukkiani! Naurettiin siinä sitten molemmat yhteiselle vintage- ja kirppishöperyydellemme.

Aiempaan palatakseni, olen saanut useita viestejä siitä, että minne myyn tai vien poistovaatteeni. Kiinnotusta ostamiseen on ollut useammalla taholla ja jokaisen ostajan ja vastaanottajan olen laittanut korvani taakse. Tosiasiassa paljon vien hyväntekeväisyyskirppiksille, osaksi helppouden ja osaksi sen periaatteen vuoksi, että anna hyvän kiertää. Toivon toki aina, että vaatteille löytyi uusi onnellinen omistaja ja arvostava koti. Toisinaan olen myynyt kirppisryhmissä, kun olen jaksanut aktiivisemmin kuvailla (yleensä kesäisin). Täytyy nyt pohtia, josko seuraavassa luopumisprosessina listaisin myytäviä tänne blogiin ja instaan.

Olen etätyöaikana joka aamu laittautunut normaalisti ja pukenut päälle niin kuin töihin lähtisin. Minusta sekin on osa sitä, että jotenkin tietyt rutiinit tässä uudessa tilanteessa säilyisivät ja ero työn ja vapaa-ajan välillä hahmottuisi paremmin. Toisekseen, nyt on saanut pukea ihan mitä vaan päälle sääolosuhteista huolimatta! Ei ole tarvinnut kylmää kevättä kärsiä, saa olla takitta ja avojaloin, ilman sukkiksia. 

No hiuksia en ole kyllä pariin viikkoon montaakaan kertaa laittanut mitenkään. Onneksi tuo kuontalo on kasvanut sellaiseen pituuteen, että se alkaa viimeinkin asettua vaivattomammin. Leijonanharjaefekti tasoittuu hiljalleen. Tukasta ja siihen liittyvästä "mitä siitä haluan" pohdinnasta saisin sitten jo ihan oman blogitekstin, huokaus.

Eilen minulla oli siis päällä tämä mekko ja sisällä mentiin ihan ilman sukkiksia. Ulos lasten kanssa mennessä piti sitten kylmyyden vuoksi vetää jalkaan sukkikset. Tämän mekon kanssa varmastikin valkoiset saappaani olisivat melko huikea yhdistelmä. Korvissa oli eilen nuo iki-ihanat ruskeavalkoiset Iilan Muusat, jotka sain viimein tilattua uudestaan! Entisestä parista katosi toinen. Tilasin myös Iilalta samalla parit muut korvikset, niitä voit käydä tarkastelemassa vielä vasta instagramin puolella. Iilalla on muuten tullut nyt taas uuttakin valikoimaan, kannattaa kurkata täältä!

 

Kaiken keskellä minusta on kyllä ihanaa ollut saada olla enemmän kotona ja jakaa enemmän asioita lasten kanssa! Vaikkakin, myönnettäköön, viime päivät ovat olleet raskaita. Lasten turhautuminen on oikeutettua ja itse olet puun ja kuoren välissä - eli työn ja lasten huomioimisen välissä. Minulla työpäivät ovat olleet tosi intensiivisiä ja taukoja on ollut aivan liian vähän. Edellinen Teams- palaveri kun venyy, asia kertaantuu ja tilanne alkaa eskaloitua. Hallinnan tunne häviää. Silloin ei auta kuin vetää henkeä ja priorisoida. 

Onneksi on tuo ulkoilu. Työpäivän jälkeen odottaa ulos pääsemistä into piukassa. Kirppiksiä on kyllä ikävä. Odotan sitä aarteiden keskelle vaeltelemaan pääsemistä. Kaikista eniten kuitenkin kaipaan ihmisten kanssa olemista, erityisesti niiden lähimpien. 

Yritetään pysyä terveinä ja pitää toisistamme, ja toistemme hyvinvoinnista, huoli.

Epätietoisuus on kuormittavaa, mutta nauttikaamme niistä asioista, mitä meillä edelleen on. 

 

-Tiina