vanhempaa Nansoa

Mitä teille tulee mieleen Nansosta?
Mikä on ensimmäinen mielikuva, muisto, mielleyhtymä...
Millaisena brändinä näet ja koet kyseisen merkin?
Itselleni Nanso kuului kauan samaan kategoriaan Marimekon kanssa sillä tavoin, ettei sitä löytynyt kaapistani, enkä oikein ymmärtänyt sen päälle.
Nanso on säilyttänyt itsensä brändinä kunnioitettavan kauan Suomen vaatemarkkinoilla ja ehkä kokenut samanlaisen uuden tulemisen Marimekon tavoin. Minulle Nansosta tulee mieleen trikoo ja ajattomat, mielenkiintoiset kuosit. Nansosta nykyisellään tulee mieleen myös raikkaus.

Nanso on aloittanut toimintansa Nokialla toiveena luoda uusia työpaikkoja ja rakentaa osaltaan juuri tuolloin itsenäistyneen Suomen tulevaisuutta. Alkujaan Nanso oli värjäämö ja toimi nimellä Nokian Kutomo ja Wärjäys Oy. Vaatteiden valmistus keskittyi aluksi vain alusvaatteisiin. Tuotteista haluttiin heti alun alkean tehdä pehmeitä, joustavia ja laadukkaita - tämä mielikuva itsellänikin on ollut. Muiden kuin alusvaatteiden valmistus alkoi laajenemaan 1950- ja 1960-luvuilla yhteiskunnassakin tapahtuvien rakennemuutosten ja ostokulttuurin muuttumisen myötä. Ennen tuota Nansokin kärsi sodan ajan puutteesta ja toimi sotilastoimitusten parissa.




Myöhemmin 1970- ja 1980-luvuilla elintaso nousi ja kulutustottumukset muuttuivat, mikä vaikutti myös osaltaan Nanson vaatteisiin. Vaatteissa yhdistyi mukavuus ja muodikkuus, omanlaisensa design ja kuviointi. Nanso kertoo 2000-luvulla ulkoistaneensa tuotannon ja ottaneensa uuden suunnan, toisaalta säilyttäen retro-henkisyyden designissa, ja ehkä juurikin tuo uusi suunta on se minulle ilmenevä "uusi tuleminen", josta aiemmin tuossa mainitsin. 

Minulla ei tällä hetkellä ole muuta Nansoa kaapissa kuin tuo kuvien hame ja samaa sarjaa oleva pusero. Ostin ne Liperistä Siikasalmen kirppikseltä kokonaisuutena. Olen käyttänyt puseroa ja hametta yhdessä, ja erikseen. Materiaali on sitä ihanaa, pehmeää, joustavaa ja laadukasta Nansoa - kuosi ajatonta. Minusta tuo oranssi väri on säilynyt upeasti! Nanson vaiheista voit lukea lisää täältä , täältä ja täältä sekä ihailla nostalgisia kuvia.



Tässä asussa Nanson hameen kanssa minulla on Mekkokaappi-blogia kirjoittavalta Kaisulta saatu musta vintagepusero, kirppikseltä hankittu viime kesän suosikkilaukku, Bohemian Shopista ostetut Filippa K:n kengät ja jo vuosia palvellut farkkutakki.








Loppuun tähän lisäilin tämänhetkisiä kukkapenkin iloja, vielä ei ole kesäkukkia haettu. Olen siirtänyt pihan nurkilta "villinä" kasvaneita kukkia penkkiin, joista on nyt jokavuotista iloa; näihin lukeutuvat narsissit, orvokit ja esikot. Särkynyt sydän (mitä kuopus sanoo Typeräksi sydämeksi laulun mukaan) oli penkissä jo muuttaessamme. Äitini antoi sipuleita viime syksynä ja niitä istutimme tietämättä, mitä niistä kasvaa. Niistä näyttäisi vielä muun muassa tulppaaneja olevan puhkeamassa kukkaan. Kukat ovat kyllä itselleni suuri ilo! Keäskukkien haku on lasten kanssakin jo muodostunut sellaiseksi perinteeksi. Heillä on myös oma kukkapenkkinsä, minne valitsevat omat kukkansa. Pihahommat kaikkinensa ovat itselleni rentouttavaa puuhaa.

Ihanaa lämpöistä viikonloppua, ehkä juhlavaakin - ja tervetuloa kesäkuu!

-Tiina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo