tiistai 5. maaliskuuta 2019

Poikamainen, tyttömäinen tyttö

Minä olen maalaistyttö. Olen saanut kasvaa huolettomana luonnon keskellä vasikoita silitellen ja kanoja ruokkien. Olen oppinut äidinmaidossa kaikkien kukkien ja kasvien nimet, hoitamaan eläimiä ja perkaamaan kalaa. Oman lapsuuskodin lisäksi toinen koti sijaitsi kilometrin päässä mummolassa. Jos ei oltu kotipihassa, niin sitten mummolassa tai jossain niiden välimaastossa.

Minulla on vain veljiä ja maalla asuessa ei hirveästi ollut aina tyttöjä saatavilla leikkikavereiksi. Toki välillä sai olla serkkutyttöjen kanssa mummolassa ja kouluun mennessä tyttöbestis löytyi sieltä.

Ihan bloggauksen alussa kerroin pienenä katsoneeni piirrettyä nimeltä Candy, Candy. Tämä on tuttu henkilö monelle 80-luvulla syntyneelle tytölle. Orpokodin kasvatista kasvoi villi tyttömäinen poikatyttö, joka uskoi hyvään ja puolusti oikeudenmukaisuutta - kokien matkan varrella paljon vääryyttä ja menetyksiä. 

Tuo lapsuuden hahmo rakasti eläimiä, kiipeili puissa ja ei suostunut hyväksymään, että pojat osaisi jotain paremmin kuin tytöt. Vekkuli poikatyttö kuitenkin toisaalta etsi paikkaansa halutessaan olla myös tyttömäinen, naisellinen - viehättävä naisen alku.

Voisin sanoa kaikesta tuosta edellä kirjoittamastani - story of my life. Olen kasvanut poikien kanssa, enkä ole vielä tänäkään päivänä päässyt ihan täysin sisälle tyttöjen ja naisten maailmasta. Tai - siten asian koen. 

Olen pienenä käynyt läpi vaiheet, joissa rakastin prinsessahörhylöitä ja kaikkea kaunista ja kiiltävää. Olen ollut se tyttö, jonka äidin ompelemia vaatteita kannoin ylpeänä päälläni muiden tyttöjen ilkkumisesta huolimatta kaupunkiin maalta muutettua. Olen pitänyt mukisematta (tai pienellä mukinalla...) teini-iässä osittain veljen vanhoja vaatteita, kun ei ollut varaa uusiin omiin.

Minulle kenenkään ulkoinen kuori ei määritä mitään, vain se millainen ihminen on toiselle. Kauneus on mielentila ja ulospäin loistava sisimmän hyvyys. 

Poikamainen, tyttömäinen tyttö. Tätä asiaa kipuilin tyylissäni pitkän aikaa. Olen pukeutumisessa teinistä saakka taistellut valtavirtaa vastaan yrittäen löytää omia juttujani. Nykyisin en enää taistele mitään vastaan, olen sellainen kuin olen ja voin pukea päälleni mitä huvittaa. 

Candy, candy sai minut aikamaan rakastumaan myös valkoisiin ja sinisiin ruusuihin. Keväisen sävyinen jonkun itse ompelema ruusumekko on hankittu Liperiläisestä Retro retongista, löytyy facebookista. Retro retonki on pienimuotoinen (ainakin vielä) vintagen jälleenmyyjä ja myös postittaa tuotteita.








Alimmassa kuvassa mekko on töissä päälläni vyön kanssa. Tuo vyö ei todellakaan ole mekon kanssa ihanteellisin vaihtoehto. Edelleen etsin niitä sopivia vöitä... Mekko on kaunis. Sen mallissa on vain minulle se vaara, että näytän entistä harteikkaammalta. Olen vartalomalliltani tasapaksu pötkylä, jopa vielä ehkä enemmän y-mallinen. Olen myös kaikkea muuta kuin siro. 

Millaisena itsensä kokee ja millaisena toiset sinut näkevät, siinä saattaa joskus olla paljon eroa. Minä olen ainakin saanut tämän asian tiimoilta hyviä nauruja ihmisten kanssa, joiden kanssa olen vasta tutustumassa - kuten uudet työkaverit. 

Laskiaistiistain kunniaksi tänään keväisen värinen mekko täällä blogissa ja kotona herkutellaan laskiaispullalla. 
Kaunista viikkoa sinulle!




-Tiina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti