keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Villahousurakkautta

Monta, monta vuotta olen kirppareita kolutessani toivonut törmääväni vanhoihin villaisiin sarkahousuihin. Olen törmännyt housuihin kyllä, mutta koskaan ne eivät ole olleet oikeaa kokoa.

Eilen olimme porukalla etsimässä kirpparilta ihan jotain muuta kuin vaatteita. Kävimme katselemassa, jos silmiin sattuisi pystynaulakko. Housurekin ohi kävellessäni näin Ruotsin armeijan villaiset housut ja nappasin ne heti käsiini. Nopeasti katsoin vain, että ne näyttäisivät ehkä minun kooltani ja laitoin ne käsivarrelleni lepäämään jatkaen matkaani.

Naulakkoa ei löytynyt, kävimme ostamassa lopulta huonekaluliikkeestä ihan uuden yksilön. Kauan etsityt villahousut kylläkin löytyivät! Housut maksoivat euron ja ovat siis ehtaa tavaraa. Täysin ehjät muutoin, mutta housumallille tyypilliset lahkeen kiristysremmit on leikattu pois. Toisaalta olisi ollut hienoa, jos housut olisivat alkuperäisessä muodossaan, mutta toisaalta silloin ne olisivat olleet minulle joka tapauksessa liian pitkät sellaisinaan.

Kotona sovittaessani housuja ette usko sitä onnen määrää, kun housut olivat täydellisen kokoiset! 




Tänään olikin aurinkoinen kirpakka pakkaspäivä ja minun oli pakko saada housut heti käyttöön, hah! Villaa villan kaveriksi, joten takiksi nappasin täällä aiemmin nähdyn Vuokon takin. Näillä varusteilla lähdettiin aamupäiväksi nauttimaan lomapäivästä Joensuuhun Carelicumiin, Mukulakadulle ja museoon.

Rakastan museoita. Rakastan. Viihtyisin niissä vaikka kuinka kauan! Jos käyt Joensuussa ja tykkäät laillani museoista, voisin suositella montaa paikkaa. Carelicumissa oleva museo ja Joensuun taidemuseo kannattaa ainakin käydä katsomassa. Carelicumissa oleva perheille suunnattu Mukulakatu on lasten kanssa aivan huippupaikka. Tekemistä riittää ja siellä voi vapaasti käydä vessassa ja syödä omia eväitä. Carelicumin aulasta löytyy kioski ja lounastakin, jos ei omat eväät tulleet mukaan. Minulle ja kolmelle lapselle Mukulakatu ja museossa käyminen maksoivat 11 euroa, ei paljoa siis.



Mukulakatu on vanhanaikaiseen tyyliin sisutettu "katu", jonka varrella on kaikenlaista tekemistä lapsille. Samalla saa ihailla historian havinaa. Mukulakadulla voi muun muassa pukea (sekä lapset että aikuiset) roolivaatteet päälle tai vaikka vain valita jonkun ihanista hatuista päähänsä. Lisäksi siellä voi leikkiä kauppaa, laivaleikkiä, ravintolaleikkiä, kotileikkiä vanhanajan malliin, leikkiä posteljoonia, tehdä nukketeatteriesityksen, leikkiä nukkekodilla, lukea, askarrella ja syödä välillä eväitä (tai vain leikkiä) junassa ja junan vaunuissa. Tekemistä riittää.




Alemmat kuvat ovat sitten itse Pohjois-Karjalan museon puolelta, missä on myöskin paljon nähtävää. Se on Carelicumin yläkerrassa.













Tuo ihana Mukulakadulla sovittamani vihreä hattu jäi vaivaamaan minua, mistä löytäisin samanlaisen? Olisipa upea pitää keväällä!

En siis ole itse joensuulainen, mutta en asu kaukana. Olen opiskeluni Joensuussa opiskellut aikoinaan ja asunutkin siellä olen. Joensuu on kiva kaupunki, kannattaa tulla käymään! Carelicum sijaitsee torin laidalla ja ensi kesä onkin pitkästää aika torikesä, kun remonttikin on vihdoin valmistunut. Torin alle rakennettiin parkki. 

Täällä siis kirjoittelen edelleen lomalla ja villahousurakkautta julistaen. Mitä mieltä olet tämän tyylisistä housuista?

-Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti