Anna lapsesi pukea sinut -päivä 2019

Meillä erityisesti keskimmäinen tyttäreni odottaa valtavasti päivää, jolloin saa päättää päivän asuni. Anna lapsesi pukea sinut -päivästä on tullut meillä jo perinne ja tyttäreni kysyy usein:
"Milloin on taas se päivä, kun saan valita työvaatteesi?"
Nuorimmainen ja vanhin lapseni eivät ole juurikaan vaatteiden perään ja heille saan valita vaatteet, eikä niistä tarvitse sen kummemmin keskustella. Keskimmäinen lapsi taas on aivan eri maata, hän valitsee vaatteensa erittäin tarkkaan ja en nykyisin enää osta hänelle vaatteita juurikaan häneltä kysymättä. Kaikille tytöille on tullut pinkkivaihe ja prinsessahörhylävaihe, vaikka olen vauvasta saakka kaikille kaiken värisiä ja mallisia vaatteita käyttänyt. 

Kun lapset ovat saaneet päättää vaatteeni, lopputulos on ollut omastakin mielestäni kiva - ehkä sellainen, mitä en ole osannut ajatellakaan yhdistäväni. Usein näkee päivityksiä, että lapset ovat saattaneet valita sankariasuja, alusvaatteita päällyvaatteiden päälle tai muutoin aikuisista hassuja kokonaisuuksia, mutta meillä näin ei ole ollut. Lapseni ovat aina valinneet minulle mekon. Tälläkin kertaa mekkoa valittiin pitkään ja hartaasti, kohde muutaman kerran vaihtui välillä.

Lapseni valitsi minulle tällä kertaa Rekistä pari vuotta sitten tilaamani vihreän Asoksen mekon. Mekko on vihreän sävyinen ja hihaton. 


Mekon yksi ihanista yksityiskohdista on vyötärön pitsikohta, josta kuultaa iho läpi. En pidä paljastavista vaatteista, mutta tämä yksityiskohta on minusta kaunis ja kesällä käytännöllinen, koska se tekee mekosta vilpoisamman. Tämä mekko on nimittäin melko paksua kangasta ja raskas.



Asoksen mekon päälle lapseni valitsi vaaleanpunaisen boleron, jonka esittelin täällä löytäessäni sen kirppikseltä. Boleron tekstuuri ja napit ovat kauniit. Bolerosta löytyy lapusta teksti "Atlas" ja myyntilapussa kirppiksellä luki sen olevan vintagevaate. Lapun ja vaatteen tutkinnan perusteella kyse onkin vanhemmasta tuotannosta, mutta en tiedä miltä ajalta. 


Jalkaan minulle valittiin boleron kanssa sävysävyyn vaaleanpunaiset ballerinat. Ostin kyseiset ballerinat tarjoushaukkana K-citymarketista vähän aikaa sitten. Samalla kerralla ostin kolmet ballerinat. Minulla näitä ballerinoja kuluu. Kenkäostoksista on tulossa oma postaus, mutta nyt tällä hetkellä on se tilanne, että kenkähankinnat on tehty vähäksi aikaa.


Minulla on jo monta vuotta ollut melko samanlaiset vaaleanpunaiset ballerinat ja vanhojen kuluessa loppuun olen yrittänyt löytää uudet vastaavat - näin nytkin.


Asukuvissa värit tulevat paremmin esille, mutta halusin vielä napata myös nämä kuvat, joissa vaatteet näkyvät kokonaisuudessaan. Alla näkyy tuo vyötärökohta, josta iho näkyy "läpi".




Nuo napit ovat kyllä kauniit, niissä on tuollainen helmen kaltainen pinta. Anna lapsesi pukea sinut - päivän lisäksi meillä suuressa suosiossa on Ota lapsesi mukaan töihin - päivä. Vietetäänkö teillä näitä ja millaisia kokemuksia teillä on? 

-Tiina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo