Makumuistoja lapsuudesta

Olen ollut aina hyvin kaikkiruokainen. Olen onnekas siinä suhteessa, etten ole allerginen millekään  -en ruoka-aineille, enkä muullekaan. Tällä hetkellä en keksi yhtäkään inhokkiruokaa, ehkä niitä tulisi mieleen pidemmän aikaa pohdittua, mutta vähän niitä kuitenkin on. Lapsena oli aika, jolloin en tykännyt sinapista, punajuuresta tai ananaksesta. Nykyään nuo kaikki edellä mainitut maistuvat kyllä. Tänään palaan lapsuuden makumuistoihin ja kuvissa on yksi lapsuuden leppariruokani, joka on nyt myös lasteni lemppari.

Lapsena lempiruokiani olivat perunavelli ja perunakeitto. Perunakeitosta puhuin, mutta kyseessä oli siis perinteinen makkara- tai lihakeitto. Ensimmäinen ruoanlaittomuistoni liittyy juurikin tähän perunakeittoon. Eräänä päivänä ensimmäisellä luokalla kotiin tullessani päätin yllättää kaikki ja valmistaa perunakeittoa siten, kuten olin äidin vieressä ruoanlaittoa seuranneena oppinut. Kaikki meni ihan hyvin, muistan vieläkin perheen pöydän ääressä ja kuinka jännittyneenä odotin maistelun ilmeitä ja palautetta. Hyvää se kuulemma oli, perunoissa taisi vain vähän olla kuoria. Tykkään edelleen keitoista ja tuossa nimenomaisessa keitossa parasta on liemi! Lopuksi on ihanaa dippailla siihen leipää.

Perunavelli on ollut aina yksi suosikeistani. Se on kyllä maailman yksinkertaisin ja edullisin ruoka myöskin valmistaa. Sehän on melkein kuin muussia keittomaisemmassa muodossa. Perunavellissä on ihaninta sen samettinen koostumus ja pehmeä maku. Tapanahan on, että perunavelliin myös heitetään sekaan lautaselle voideltua ja pieniksi paloiksi revittyä ruisleipää, tiedättehän?

Ruisleivästä päästään sellaiseen rakkaaseen makumuistoon kuin mummolan ruoat. Asuin lapsena maalla ja tuolloin toinen mummola oli toinen kotini, se sijaitsi noin kilometrin päässä. Mummo leipoi leivinuunissa maailman parasta ruisleipää. Muistan mummolan ison vanhan puisen astian, johon laitettiin juuri ja jossa taikina tekeytyi. Muistan ihanat tuoksut, mummolan liinapyyhkeet leipien ja taikinoiden päällä ja taistelut valmiin leivän kannikkapalasta.

Muistan kuinka mummolassa oli puulla lämmitettävä liesi ja ihailin mummoa valmistamassa ruskeakastiketta. Kysyin mummolta, miten hänen kätensä kestävät kuumaa vettä tai astioita ja mummo sanoi, että aikuisen käsi tottuu. Nyt sen ymmärrän, ja lapseni kysyvät samaa minulta. Mummo teki myös pilvipullaa eli lettipullaa, jonka leikatut siivut näyttävät ihan pilveltä (katsopa vaikka ensi kerralla pitkopullapalaa syödessäsi).

Äitini on todella taitava monessa asiassa, ihailtavan taitava. Äiti laittoi meille lapsille aina ruokaa ja äidin laittama ruoka on hyvää. Lapsuudesta muistan myöskin pizzapellillisen valmistamisen ja sen kuinka minun nurkkaani ei laitettu ananasta. Kaikille muille se oli ok pizzassa, minulle ei. Nykyisin tuokin juttu on muuttunut. Muistan kuinka koulukaverini monesti sanoivat minulle, että on ihanaa, kun teidän äiti tekee ruokaa ja sitä syödään yhdessä, ja se on hyvää. Silloin jo ymmärsin, ettei se ole itsestään selvyys - millaisena sitä olin ehkä pitänyt. 

Samoin myös toisen mummolan, joka lapsuudessa sijaitsi kauempana, herkut olivat mieleenpainuvia. Unohtumattomia ovat myös edesmenneen ukkini ja usein myös serkkujeni kanssa yhdessä tehdyt kauppareissut. Tuolta mummolasta kaikkien mummon tekemien hyvien ruokien lisäksi mieleen ovat jääneet Metsätähti-jogurtit ja Nami Nami- vanukkaat. Muistan myös, että mummolassa oli limpparikone. Itse en tuosta hyötynyt, koska en ole koskaan tykännyt limppareista. En juo edelleenkään ollenkaan limppareita. Pommac on ainoa, jota pystyn vähän siemailemaan.

Ruokamuistot ja muistot lapsuuden "ostan neljääkymentäseitsemää markalla" - karkkikioskeista ovat tärkeitä. Niitä ajatellessa aina väkisinkin hymyilyttää syystä jos toisesta. Toki ne ikävätkin ruokamuistot ja inhokkikokemukset ovat yhtä hauskoja näin jälkeenpäin. Mietinkin nykyisin, että mitä omat lapseni muistelevat lapsuudestaan? Millaiset ruoka- ja makumuistot heille jää? Puhumattakaan millaisena he aikuisena puhuvat kokemastaan lapsuudesta, kuinka se eroaa omista muistostani heitä kasvattaessani.

Vanhoja lehtiä selatessani on hauska katsella vanhoja mainoksia ja ruokaohjeita. Maailma muuttuu ja makumuistot ovat aina oman aikansa kuvia ja kertovat paljon ei pelkästään ruoan historiasta vaan perheiden ja yhteiskunnan historiasta, sekä paikallisista eroavaisuuksista. 

Millaisia makumuistoja teillä on lapsuudesta? Onko teillä kanssani samanlaisia vai täysin erilaisia muistoja? Ovat lempiruokanne vuosien varrella muuttuneet radikaalisti vai pysyneet muuttumattomina?

-Tiina