Niin mua

Olen useaan otteeseen ihaillut Niin Mua -verkkokaupan sivuilla heillä myynnissä olevia second hand  - ja vintagevaatteita. Blogin instassa seuraan heitä ja instan tarinoissa näkee uusimmat tuotteet ennen kuin ne edes tulevat varsinaiseen verkkokauppaan. Tähän upeaan pinkkiin 1960-luvun modmekkoon törmäsin juurikin selatessani tarinoita. Tiedustelin mekon tarkempia kokotietoja heti viestillä ja sainkin tiedot samantien. Samalla sain tiedon, että mekko oli jo varattu toisaalle. Minun onnekseni minulle kuitenkin myöhemmin ilmoitettiin, että mekko oli vapautunut ja tässä välissä olin itsekin ehtinyt mittanauhan kanssa tarkistaa mekon koon sopivuuden itselleni. Onnellisena tilasin mekon!

Minusta ihanaa suomalaisissa pienissä yrityksissä on se, että paketin saapuessa mukana saattaa olla käsin kirjoitetut terveiset. Tällaiset terveiset tuli myös Niin Mualta tämän mekon myötä. Asiakaspalvelu oli aivan superystävällistä ja tehokasta. Mekon tilaus tapahtui alkuvuodesta ja kyllä sormet syyhysivät lämpimämpiä ilmoja odotellessa, että sain ottaa mekon kaapista käyttööni. Ensimmäisen kerran pidin tätä ensimmäisenä työpäivänä uudessa työpaikassa kaksi viikkoa sitten. 



Mekko on kuin karkki kaikessa pinkkeydessään! Valkoinen pitsinen kaulus tekee mekosta toisaalta siistin ja toisaalta todella suloisen. Olen joskus nuorena sanonut, etten koskaan tule käyttämään pinkkiä väriä. Pitkään siinä menikin ennen kuin värille antauduin - siitä ei edes ole kovinkaan montaa vuotta. Minun tyylitaustani nuoruudesta on ollut oman tien kulkija, poikamaisuutta naisellisuuteen, rokkiin ja punkkiin sekoitettuna. Siinäpä sitä oli uniikkia. Olen miettinyt paljon etenkin blogin perustamisen jälkeen, että suosinko tyylissäni erityisesti jotain tiettyä aikakautta. Selatessani muiden inspiroivia blogeja tai instatilejä törmään siihen, että usein tyyli edustaa melko puhtaasti jotain tiettyä/tiettyjä vuosikymmeniä. En tiedä, mikä on nimitys tällaiselle kaiken vanhan ja moderninkin kierrätetyn yhdistelijälle, mutta onnekseni olen löytänyt myös kanssani samanhenkisiä ja -tyylisiä ihania tyyppejä.

Rakastan 1940-50-luvun tyyleistä tiettyjä juttuja, samoin ajoista ennen noita vuosikymmeniä. Samoin 1960- ja 1970 luvut kolahtavat ja näköjään myös kasarikin. Ysäri rajautuu kyllä pois, se on jo kerran eletty - johtuneeko siitä. Myös 1970-luvun trumpettilahkeet ja ihan hipeistä hipein tyyli ei ole omia juttuja. Tämä Niin Mualta tilattu mekko edustaa 60-lukua suorassa linjassaan ja lyhyellä helmallaan (joka ei minulle onneksi ole ihan niin mini). Näistä tämän tyylisistä mekoista käytetään usein nimitystä Mod. 



Mitä sitten on Mod? Puhutaan englantilaisesta nuorisokulttuurista, jonka vaikutteet levisivät myös muualle maailmaan. Käsittääkseni Modit olivat ainakin Euroopassa ensimmäisten nuorisoliikkeiden joukossa. Mod sana viitannee moderniin, joka taas voidaan liittää kaiken vanhaa ja konservatiivista vastaan kapinoimiseen. Modkulttuuri sai alkunsa jo muistaakseni 50- ja 60-lukujen taitteessa, mutta oli vahvimmillaan 60-luvun alkupuolella. Kulttuuri alkoi elää uudelleen myähemmin myös 1970-luvulla, kun jotkin kuuluisat bändit toivat tyyliä uudelleen esille. 

Modkulttuuri liittyy sodanjälkeiseen aikaan, jolloin elintaso alkoi nousta ja nuorten tienatessa omaa rahaa sitä käytettiin muotiin, musiikkiin ja boheemiin elämäntapaan. Kuuluisista muotisuunnittelijoista tehtyjä leffoja sekä muutakin tuon ajan kuvaa katselleena meno oli aamun asti kestäneissä bileissä `melko` kreisiä ja huumeita virtasi. Modkulttuuriin liitettiin erityisesti amfetamiini. 

Miehillä Modtyyliin liittyy hienostunut pukutyyli, joka oli kapea. Poolopaidat, chelsey nilkkurit ja parkatakit - kuulostaako tutulta? Naisten tyyli oli androgyyninen; lyhyet hiustyylit, vähän meikkiä, nudet huulet, ei korkoja - hameen helmat lyhenivät lopulta todella epäkäytännölliseen mittaan. Naisilla oli miesten vaatteita, housuja ja paitoja. Toisaalta 60-luvulla tyyli-ikonina on ollut Jackie Kennedy hienostuneessa helmikorvakorutyylissään ja myöhemmin malli Twiggy isoine tekoripsineen juurikin modhenkisenä.



Tätä mekkoa voi käyttää suoralinjaisena ilman vyötä, mutta mukana tuli myös vyötärölle sidottava vyö. Sopii kyllä töihin näin keväällä hyvin, kun minulle helman mitta ei mene sinne miniosastolle. Minulle puoleen reiteen on ihan ehdoton raja ja töissä ei helma saisi itselläni mennä ihan niinkään ylös. Mustat paksut sukkahousut alla toki vaikuttaa vähän asiaan. Tarkoitan siis tällä, että missä itse tunnen oloni mukavaksi enkä kuinka kaikkien tulisi pukeutua.

Toivottavasti pääsiäisenne on sujunut hyvin. Me olemme nauttineet ystävien ja perheen seurasta, upeasta aurinkoisesta säästä ja hyvästä (itse tehdystä) ruoasta. Tänään lapsille järjestän paljon odotetun suklaamunajahdin eli he saavat etsiä piilotettuja munia. 
Leppoisaa sunnuntaita ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoosi!




-Tiina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo