Siniset ruusut

Reilu pari vuotta sitten näin paikallisessa kirppisryhmässä ilmoituksen sinisillä ruusuilla koristetusta jakusta. Kangas oli niin kaunis, että laitoin ilmoitukseen heti aaveet ja yyveet ja mitä näitä nyt on - ja onnekseni olin ensimmäinen ja sain noutaa vaatteen itselleni! Jakku on minulle aavistuksen iso, se oikein istu kiinni ollessaan. Olen käyttänyt sitä auki ja se on yksi niistä vaatteista, joihin en varmaankaan koskaan kyllästy. Joka kevät olen niin onnellinen kaivaessani sen esille.

Ja tosiaan, kevät- ja kesävaatteet tuli kaivettua kaappiin. Nyt kuitenkin kävi niin, että kaikkia talvikamoja en uskaltanut vielä syrjään oikuttelevan sään vuoksi laittaa, joten prosessi on hieman kesken. Inventaario kaapissa saa vielä hetken odottaa. Vaatteiden lisäksi ulkovarastoissa pitäisi tehdä siivous ja laittaa lasten vauvakamppeet kiertoon. Enää ei tarvita rattaita eikä syöttötuoleja. Pyörätkin pitäisi päivittää taas oikeisiin kokoihin. Eniten odotan kyllä pihan kimppuun pääsemistä! Kukkapenkit ja muut ulkohommat - ah, se on sitä parasta!

Olen joskus kertonutkin blogissa, että pidän eniten valkoisista kukista ja erityisesti valkoisista ruusuista. Rakastan kaikkia kukkia, mutta leikkokukissa heikko kohtani ovat juuri valkoiset yksilöt. Toisekseen pidän vaaleansinisistä kukista. Vaaleansinisiä ruusuja ei juurikaan ole, mutta kuvissa ne ovat ihastuttavia. Jakun siniruusuinen kuosi on kerrassaan hurmaava, unelmanomainen. Tuo kyseinen jakku on ollut minulla monesti mukana virallisissa tilanteissa, joissa kuitenkin haluan olla "oma itseni". Se on ollut ylläni työ- ja opiskelupaikkahaastatteluissa. Jakku on alun perin Amisun eli muistaakseni myynnissä siis New Yorker -liikkeissä.





Jakun kanssa minulla on tässä asussa Fidasta vasta löytämäni housut ja vyö. Alla vain valkoinen perus t-paita. Olen käyttänyt noita housuja jo moneen otteeseen, ovat todella hyvät töissä. Nauroinkin tässä tänään, että enpä muista milloin olisi ollut tällainen viikko, jolloin en ole käyttänyt yhtenäkään päivänä mekkoa tai hametta! Melko harvinaista, oikeasti!



Jakussa on kivat rypytyksen hihoissa ja hihat ovat hieman vajaamittaiset, eli juurikin sellaiset, mistä itse tykkään. Olat ovat tässä muuten kevyesti topatut, mihin harvemmin uusissa vaatteissa nykyisin törmää. Itse en harteikkaana toppauksia tarvitsisi, mutta pieni toppaus tuo kivasti ryhtiä asuun - aivan kuten korkkarit. Ihmiset ehkä vähään turhaan pelkäävät ja kavahtavat olkatoppauksia. 



On tuo kuvio vaan niin herkkä ja raikas!



Kirppareissa parasta on se, että voi löytää mitä vain. Ei vain sitä tämän hetken sesonkia ja trendejä. Olipa kyse kivijalkakirppiksestä tai nettiversiosta. Tämä jakku on kyllä ihana löytö! Tänään alkoivat pääsiäisvapaat (itselläni onnellisesti ne neljä päivää), mutta keltaista teemaväriä ette päälläni täällä blogissa nää. Tykkään mielettömästi sinapinkeltaisesta ja sitä kaapistani löytyy, mutta muita sävyjä ei. Ihailen vaaleankeltaisen värisiä vaatteita, mutta en osaa kyseistä väriä itse käyttää. Sää kyllä hellii nyt ihan urakalla ja siitä aion vapailla ottaa kaiken irti. Blogissa on lähiaikoina muun muassa tulossa kenkäpäivitystä ja juttua Niin mualta tilaamastani 60-luvun modmekosta. 
Kaikkea hyvää viikonloppuusi!

-Tiina




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo