"The sixties were a time when ordinary people could do extraordinary things...!"

Otsikon lainaus on sitaatti Twiggyltä, 60-luvun muoti-ikonilta. Nyt luvassa kolmas juttu 60-luvun sarjasta ja aiheena Hopeapeilin vuoden 1969 kesäkuun numerosta poimitut tyylit. Kaikkiaan kuten aiemminkin olen täällä maininnut, 1960-luvulla elettiin tietynlaista murroksen aikaa erityisesti nuorten keskuudessa. Sotien jälkeinen sukupolvi oli uudenlaisessa asemassa ja he nousivat ajatuksineen ja tyylineen esiin. Muodin ja trendien kulkua nuorison keskuudessa vauhdittivat nuortenlehtien ja televisioiden yleistyminen. Nuorilla oli eri tavalla aikaa ja rahaa. Myös muovi tulee uudella tavalla vaatetuksen käytettäväksi materiaaliksi. 



Hopeapeilin yllä näkyvällä aukeamalla lukijat ovat esittäneet tyyliin liittyviä kysymyksiä ja saaneet lehdeltä neuvoja. Lukija on esittänyt mittansa ja vartalonmallinsa kysyen johonkin tiettyyn tilaisuuteen tai tilanteeseen itselleen sopivia vaatteita. Neuvot on esitetty piirroskuvin ja tekstein. Lukijat ovat voineet lähettää tälle lehden osastolle kysymyksiä pukeutumisen alalta, "kuitenkin vain kaksi erillistä kysymystä". Kysymyksiin on vastannut muotitailija Totte Mannes. 





Yllä ja alla näkyvät kuvat on poimittu "Maailmanpyörä"- osiosta. Siinä on erilaisia poimintoja maailmalta muotiin ja tyyliin liittyen. Yllä olevassa kuvassa ovat  amerikkalainen aikansa huippumalli (myös näyttelijä) Donyale Luna ja romanialainen "playboy" ja "kotitekoinen prinssi" Sergio Ferrero. Vielä lehden ilmestymisenkään aikaan ei ollut itsestään selvää, että tummaihoiset olivat mallimarkkinoilla. Donyalesta puhutaankin kuvatekstissä "rotumuurin murtajana". 

Alla olevassa kuvassa on hurmaavat miesten kokouikkarit! Kuvan yläreunassa näkyvä teksti ei liity kuvaan. Tämän kuvan kuvatekstissä luki: 
"Miehistä seksiä hehkeimmillään: Marcello Mastroianni ja uusi rantamuoti"
Nykyisin ei ehkä mielletä miesten kokouikkaria miesten seksikkyyden symboliksi, mutta kukaties siihenkin taas jossain vaiheessa mennään...? Jää nähtäväksi. 








Ylläolevat kuvat (alinta lukuun ottamatta) olivat jutussa, jossa käsiteltiin naisen kypsempiä ikävuosia ja niiden tyyliä. Kuten sanottu, ikä ei tee sinusta tanttia ellet ole mielestäsi tanttimainen. Aivan totta - ole oma itsesi ja korosta persoonallisuuttasi vaatteillasi! Katsoessasi kuvia, näet niissä numerot. Isokuvioinen jakkupuku (1) on Tiklaksen valmistama, samoin kuvien kaksi ja kolme leningit. Kuvan neljä mekko on ollut sinivalkoinen ja se on Kestilän käsialaa. Kuvassa viisi nahkaliivi on Friitalan nahkaa ja muut vaatteet (villatweedhousut ja paitapusero) taas Kestilän. Kuvien käsilaukut ovat Hj. Jousi Oy:n. Kuvan kuusi liivihame-essu on nahkaa ja Friitalan valmistama. Kuvan seitsemän asusta löytyy niin acrilanjerseytä, nahkaa kuin silkkiäkin - tuotteet Tiklaksen ja Kestilän. Kuvien kuvauspaikkana on muuten toiminut Friitalan nahan Helsingin myyntikonttori. 

Tyyli 1960-luvulla on moninainen. Selkeistä linjoista, tyylikkäistä jakkupuvuista minihelmoihin, androgyyniseen pukeutumiseen, väreihin ja kokoaan kasvattaviin asusteisiin sekä muoviyksityiskohtiin. Viimeisessä kuvassa on mallina Mirja Karjalainen ja kuva liittyy Hopsopin juttuun, jossa on esittelyssä mekko, jonka valmiiksi leikatut materiaalit ja kaavat voi tilata halutessaan. Kaivoin itsekin ompelukoneeni pitkästä aikaa esille. Se on ollut vähän aikaa rikki ja en uskonut, että saisin sen itse korjattua. No, vika ei ollutkaan niin paha ja sain koneen kuntoon omin avuin - jes! Sain äidiltäni aivan upeita vintagehenkisiä kankaita valita kassillisen ja olen aloittanut fiftarityylisen hameen tekemisen lempparihameeni mallin mukaan. Tästä tulee juttu aikanaan myös tänne - stay tuned! Kangaskassin antimista ompelin jo verhot keittiöön, Instan storyssä ne jo vilahtavatkin, ehkä myöhemmin täälläkin. 
Jos haluat vielä jatkaa 60-luvun tyylin fiilistelyä, kurkkaa tämä linkki! :)



- Tiina




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo