Kirppissunnuntain löytöjä

Viikonloppuna oli kevään tuntua ilmassa. Rentouttavaan vapaaseen sisältyi eilen myös pitkästä aikaa kirpparireissu. Koin monta kertaa kylmiä väreitä. Tutkaillessasi rekkejä  ja huomatessasi jollain paikalla yhden ensimmäisenä jonossa roikkuvan vintagevaatteen ja lähestyessäsi sitä, huomaatkin hintojen olevan mitättömiä ja koko rekin olevan täynnä näitä aarteita. Siinä vaiheessa tulee ne kylmät väreet, tiedäthän. Tämmöisiä paikkoja tuli vastaan tavallista useampi tämän kyseisen kirpparin yleiseen tarjontaan nähden. Rekin ei välttämättä tarvitse sisältää yhtäkään minulle sopivaa vaatetta, minusta on vain ihanaa ihailla ja hykerrellä, saada inspiraatiota. 

Yksi aivan mahtava vaate oli miesten bleiseri, joka oli Miami Vice- tyyliä. Jos olisi ollut yhtään pienempää kokoa, olisin varmaan hankkinut itselleni ylisuureksi bleiseriksi - mikä muuten tuntuu olevan edelleen todella kuuma juttu. 




Alla oikean Miami Vice kaksikon tyylinäyte, kuva lainattu täältä



Kirpparilla oli muutama hieno huonekalu, joka sai taas huokailemaan sen lisätilan perään. Jossain vaiheessa varmastikin jotkin niistä unelmahuonekaluistani ja vanhoista esineistöstä löytävät kotoamme paikkansa.




Mutta, sitten niihin varsinaisiin löytöihin - eli mitä vein mukanani kotiin. Sovitin useampaa vaatetta, mutta vain kaksi niistä totesin sovituksen jälkeen sopiviksi. Minua harmittaa aivan hirvittävän paljon, että eräs itseommeltu mekko ei mahtunut päälleni. Selässä oleva vetskari kinnasi vyötärön kohdalta ja mekko oli niin ihana, että jopa harkitsin muutamien sekuntien ajan ostavani sen ja toivovani joskus mahtuvani siihen, hahhah. Asia - mitä en koskaan tee. Tuo ihana mekko piti kiltisti viedä takaisin paikalleen ja iloita sen ihmisen puolesta, jolle se on sopivampaa kokoa. 

Alla näkyy söpö askartelukirja 1950-60-lukujen taitteesta. Minulla on vanhoja leikki-, laulu-, näytelmä- ja koulukirjoja, saan niistä ideoita ja hyödynnän niitä työssäni. Tämän kirjan ostin siksi, että minua kiinnosti nuo vanhat askarteluohjeet. Kirjan lopussa oli jopa kaavat tallessa! Täytyy sanoa, että hieman muuttunut tuo "pikkuväen" askartelu ja käsityöt ajan kuluessa. Osa on varmasti melko pienienkin kanssa toteutettavissa, mutta moni ohje on melko haastava. Kirjan takaa löytyy luettelo askarteluista jaoteltuina eri materiaalien ja aihealueiden mukaan, mukana muuan muassa tuohityöt. 










Kirjan lisäksi ostin eniten käyttämilleni koruille säilytysrasian. Pohdin, että mikä olikaan näiden rasioiden alkuperäinen käyttötarkoitus? Minulla on nyt vain aavistuksia ja arvauksia, mutten ole ihan varma. Maksoin rasiasta neljä euroa ja se on moitteettomassa kunnossa ajan patinaa lukuun ottamatta. Minulla on ollut tuossa hyllyllä pari pienempää rasiaa, mutta nyt kaikki useimmiten käyttämäni korut mahtuvat tähän samaan rasiaan.







Kirjan ja rasian lisäksi päädyin tosiaan ostamaan kaksi vaatetta. Ostamissani vaatteissa näkyy kyllä kevään ja kesän kaipuu, ei voi muuta sanoa! Mekko on jonkun itse ompelema, kankaassa on todella kirkkaat värit. Tulen pitämään tuota keväällä ja kesällä helppona arkimekkona. hihat ovat pitkähköt ja joko lyhennän niitä hieman, tai pidän niitä käännettyinä - sekin toimi sovitettaessa kivasti. Minulla on ollut jossain vaiheessa samantyyppisellä kuvioinnilla ja väreillä liukkaasta kankaasta hihaton tunika, mutta se ei ollut minun käyttööni sopiva vaate loppujen lopuksi. Ostin sen juuri kankaan värien ja kuvioinnin perusteella, mutta möin sitten eteenpäin kirpparilla. Tämä mekko on onneksi nyt aivan käyttiskamaa. 





Toinen ostamani vaate on yllä näkyvä hempeä vaaleanpunainen bolero tai lyhyt neuletakki. Siinä ei ole lappuja, mutta nappien ja ompeleiden perusteella ei näytä ihan uusimmalta tuotannolta. Juuri tuollaista, tuon väristä ja pituista vaatetta olen kaivannut kesämekkojen ja -vaatteiden kanssa käytettäväksi. Bolero on reilu koko minulle, mutta se tekee siitä mukavasti vähän rennomman.

Sellaisia löytöjä tällä erää. Minulla on nyt melkoisen monta jutun aihetta odottamassa kirjoittamiselle löytyvää aikaa. Sieltä ne kuitenkin pikkuhiljaa löytävät tiensä tänne blogiin! Viikonloppuna teimme blinejä ja oli ne vaan mielettömän hyviä, söin niitä vielä tänäänkin töistä kotiin päästyäni. Voisin laittaa siitä ihan oman postauksen jossain vaiheessa, jos haluat kokeilla samaa toimivaa reseptiä.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Tiina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo