Löytöjä

Eilen olin kaupungilla tekemässä viimeisiä jouluostoksia ja tein myös löytöjä kirpparilta. Kävin Fidassa ja ajatuksena oli katsella löytyisikö sieltä tietynlaista hattua talvikäyttöön. Hatun metsästys jatkuu yhä, mutta muutaman tuotteen vein kassan kautta kotiin. 

Olen pitkään haaveillut alusmekosta, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Fidasta löysin tämän vaaleansinisen pitsisen unelman. Se on Suomen Trikoon Charmia-mallistoa. Mekko on kooltaan  minulle täydellinen; kokomerkintä on 40 - mutta vastaa enemmän kokoa 38. Suomen Trikoosta lisää tietoa löydät esimerkiksi täältä. Kyseessä on alunperin 1903 Tampereelle perustettu tekstiilitehdas. Tämä mekko on ehkä tuotantoa 60-luvulta, veikkaisin. Varma en ole. 


                 







Toinen löytö Fidasta oli ihana ruusukauluspaita. Sen merkki on Reflex, veikkaisin ysärituotantoa kokonsa puolesta. Koko on 36 ja paita on todella reilu. Värit paidassa ovat minun silmääni todella kauniit, ihan minun sävyjäni. Sovittaessa solmin paidan helmat aikaisemmassa postauksessa jakun kaverina olleen Vilan mekon  vyötäisille ja se näytti todella kivalta niin. Paitaa voisi melkein jopa käyttää  ihan sellaisenaan tunikana tai mekkona. Sitä pystyy yhdistelemään monenlaisiin asuihin, tässä se on nyt Bershkan mommyfit farkkujen kaverina. Materiaali tuntuu todella miellyttävältä päällä. 











Viimeinen löytö on Natevan ruskea laukku. Laukku on elämää nähneen näköinen, mutta ehkäpä juuri siksi sen otinkin. Minusta se näyttää juuri noin aika kivalta. Laukku oli kyllä täysi heräteostos - näin sen ja ostin sen, koska vain halusin. Oli se minulla tänään jo töissä käytössä, katsotaan mihin kaikkeen pääsee mukaan. Laukun sisusta ja lukko ovat  hyvässä kunnossa. 








Joulun jälkeen pitäisi tehdä inventaario omassa vaatekaapissa ja pohtia olisiko taas jotain, mitä pitäisi lahjoittaa/myydä eteenpäin. Haluan pitää vaatevarastoni vakiona, eli en kasvata sitä missään vaiheessa hallitsemattoman jättimäiseksi. Jos ostan, todennäköisesti pitää myös luopua jostain. Luopumisen määrää aina käyttöaste. Vaatteita ei ole tarkoitettu kaappiin vaan päälle. Joistakin aarteista tosin en luovu koskaan ja juhlamekkojen kanssa on ymmärrettävä, ettei niitä niin usein vain voi pitää päällään - vaikka haluaisi. 

Huomisen olen vielä somemaailmassa ja blogissa aktiivinen, sitten aloitan täydellisen hiljaisuuden ja rauhoitun joulun viettoon. Joulu on aikaa perheen ja kaikkein rakkaimpien kanssa, silloin täytyy rauhoittaa ajatukset ja antaa kaikki aika kaikkein tärkeimmille!

-Tiina






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo