Rusettihiussolki

Kävin ennen työpaikan pikkujoulua marraskuussa katselemassa Glitterin koruvalikoimia. Ensin oli tarkoituksena ostaa rintakoru, koska olin aikaisemmin kävellyt liikkeen ohi ja huomannut ihanat jouluaiheiset vanhanaikaisen tyyliset söpöt rintaneulat hyllykössä. Verkkokaupasta en löytänyt niistä esimerkiksi kuin tämän. Samantyylisiä huomasin muun muassa myös esimerkiksi Vintage Eija´silla täällä. Nämä linkit, jotta ymmärrätte millaisia koruja tarkoitan. Samantyylisiä korviksiakin oli tarjolla. 

Katselun jälkeen päädyin kuitenkin ajatukseen, että haluan hiuskoristeita. Sellaisia, joita voisin nyt tulevissa talven juhlissa pitää. Ostin lopulta kolme hiuskoristetta; pannan, 20-luvun tyylisen soljen höyhenillä ja punaisen rusetin. Punainen rusetti on myyty loppuun verkkokaupasta, mutta tällaiselta se näyttää mustana - jota on vielä näköjään saatavilla. Pannasta ja toisesta soljesta laitan teille kuvia osana asua joskus myöhemmin.

Ajattelin, että voisin pitää rusettia aina joulun aikaan juhlissa hiuksissani. Mutta... Sen solki ei vain asettunut kotona tukkaani niin kuin halusin, solki olikin minun käyttööni "vääränpuolinen". No, kokeilin huvikseni rusettia punaisen paitani kauluksen napinläpeen ja sehän oli kuin kuuluisi siihen! Aionkin varmaan käyttää kyseistä rusettia enemmän paitani miehustoissa koristeena, rintaneulan tapaan. Tyttäreni ihastui rusettiin  myös ja käyttikin sitä jo omassa joulujuhlassaan - kuitenkin hiuksissa. Hänelle se istui hiuksiin paremmin. 








Minusta hiuskoristeet ovat ihania ja haluaisin käyttää niitä enemmän. Asiassa on vain kaksi muttaa...
Lopulta päädyn silmälasieni vuoksi olemaan käyttämättä tai sen vuoksi, että hiustenlaitto ei todellakaan ole vahvuuksiani. Olen aina ollut hiusten suhteen jostain syystä todella osaamaton. Harjoittelen asiaa kuitenkin! Ihailen heitä, joilla on taito käden käänteessä laittaa hiukset upeasti.

Rusetit ovat söpöjä. Jotenkin minulle tulee niistä myös mieleen lapsuuteni lempi ohjelmasarja, nimittäin Candy, Candy. Onko tuttu kenellekään teistä?

 

Candy on yksi minun idoleistani, ehdottomasti.

- Tiina



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo