Kaisu Heikkilä Oy

Vuonna 1953 Tampereelle Naisten Pukukeskuksen rinnalle perustettiin Kaisu Heikkilä Oy. Kaisu Heikkilä (os. Lehti) eli koko ikänsä muoti- ja vaatemaailman keskellä. Hänen perheensä oli ollut vaatealalla ja hän eli opiskeluaikansa sotavuosien keskellä. Marjatta Heikkilä-Rastas (Kaisun tytär) on kirjoittanut Kaisu Heikkilän ja hänen perheensä vaiheista täällä. Heikkilä-Rastas on tehnyt pitkän uran hänkin vaatesuunnittelijana ja suunnitteli Kaisu Heikkilä Oy:ssä vaatteita 1970-luvulla - olisikohan seuraavaksi esittelemäni mekkoihanuus alla hänen käsialaansa?

Viime kesänä kotimme lähellä toimi eräässä hallissa kirppis, jonne tuotiin tavaraa lahjoituksena ja ne jälleenmyytiin edullisesti, tuotot menivät hyvään tarkoitukseen. Katselin vaaterekkejä, joiden vieressä luki "kaikki vaatteet 1€". Ilmeeni on varmaan ollut näkemisen arvoinen, kun käsiini osui Kaisu Heikkilä Oy:n valmistama mekko! Katselin epäuskoisena ympärilleni, että ihan oikeasti - tämä aarre täällä eurolla tarjolla. Mekko oli mielestäni uskomattoman kaunis ja loistavassa kunnossa - tuskin koskaan edes käytetty, maksimissaan vain ykköskertoja. Päätin sillä sekunnilla kotiuttaa mekon tietämättä mahtuisiko tai sopisiko se minulle. Jos ei olisi sopinut, olisin lahjoittanut tai myynyt aarteen jonkun toisen sitä arvostavan ja vaalivaan kotiin.

Kotona kokeillessani mekkoa ihana yllätys oli se, että se sopi päälleni täydellisesti! Mekko on kokoa C36. En ole poistanut edes olkatoppauksia, koska ne ryhdistävät kokonaisuutta, eivätkä häiritse (ainakaan minua) ollenkaan. Yleensä poistan harteikkaana ihmisenä olkatoppauksen ensimmäisenä. Tämä Kaisu Heikkilän yksilö on uskomattoman kaunis, mitkä värit ja leikkaus! Ne todellakin imartelevat kantajaansa. Helmaosa on pliseerattu ja vyötäisillä on nauhat, jotka voi solmia taakse. Muotokielensä, ompelutyön ja kuosinsa perusteella sijoittaisin mekon 1970-luvulle.



Mekko edestä...


...ja takaa.


Mekon helma ja kuosi.







Kengät lähikuvassa









Mekko ei ole vielä päässyt ylleni, tai no, olen sovittanut sitä sata kertaa ja ihaillut - mutten varsinaisesti missään käyttänyt. Olen odottanut oikeaa hetkeä, tämä mekko on erityinen. <3 Kun se hetki koittaa, sitten siitä hetkestä kunnon kuvat luvassa! Tässä julkaisussa mekon kaverina ovat Högl-korkkarit, jotka ovat kuin karkit ja yhdet suosikkikenkäni. Upeat nekin ja erittäin mukavat jalassa.

Tällainen Kaisu Heikkilä Oy:n mekko löytyy minun aarteistani. Löytyykö sinulta Kaisu Heikkilän mekkoja?

-Tiina

Kommentit

  1. Tiina! Sattumalta osui silmiini mekkorakkautta kirjoituksesi! Kyllä mekko sopii täydellisesti sinulle ja on sitä paitsi juuri nyt 2020 keväällä supermuodikas. Materiaali on Finlaysonin painamaa pe-sheeriä ja painatuskuosi on nimeltään "Orient", se oli yksi Kaisu Heikkilä Oy:n monista omakuoseista; siis painatettu yksinoikeudella vain KHOy:lle.Olen todella mekon suunnittelija ja toimin Kaisu Heikkilän mallistojen suunnittelijana 1967 - 1992, jolloin tytäryhtiö Boutiquet Kaisu Heikkilä kaatui - ompelimo oli kaatunut jo 1990. Sen jälkeen tein väitöstutkimuksen yrityksen mallistoista ja väittelin 2003. Lopulta tein urani viimeisen vaiheen (12vuotta ) Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa Muodin ja Vaatetussuunnittelun professorina 2005 - 2017. Kotini säilyi Tampereella, joten rankan matkalaukkuelämän jälkeen vietän ansaittuja eläkepäiviä emerita professorina. Minulla on satoja Kaisu Heikkilän mekkoja arkistoissani ja vaatekaapeissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi todella paljon, se on minulle erittäin merkityksellinen! Kaisu Heikkilä Oy:n mekot ovat hyvin kauniita ja ajattomia, tämä mukaan lukien! On yksi aarteitani, joista en luovu. Blogini on viime aikoina kirjoituspuolella elänyt hiljaiseloa, mutta minun täytyy sanoa, että kommenttisi muistutti minua taas tämän homman hienoudesta. Kiitos! Olipa mielenkiintoista luettavaa! Päästäpä kärpäsenä kattoon näkemään kokoelmiasi mekoista. :)

      Poista
  2. Hei, minunkin kaapistani löytyy Kaisu Heikkilä Oy:n tuotemerkillä varustettu ihana sininen mekko. Mekon löysin Karkkilasta kirpputorilta vuonna 2013. Se melkein "pomppasi" silmiini, kuin kirppiksellä katselin etsimättä mitään erityistä. Se oli oikea löytö, ja mukava on saada tietoa myös mekon tekijästä. Kuvankin mekosta otin, mutta sitä en taida saada tähän mukaan... Tuula Pudasjärveltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Kaisu Heikkilän ja Kirjokankaan mekot tuntuvat olevan todella haluttuja tällä hetkellä, enkä ihmettele! Toivon itsekin vielä löytäväni toisenkin Kaisu Heikkilä Oy:n mekon. Olisipa ihana nähdä kuva sinun sinisestä mekkolöydöstäsi! Jos haluat, voit laittaa sen sähköpostiin tiinajosefina@gmail.com tai instagramissa blogitilin viesteihin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo