Alennusmyynneistä

Käyn todella harvoin alennusmyynneissä ja nettialejakin selailen melko harvoin. Tosin vintagevaatteita tai reproja myyvien yritysten aleja kyllä käyn kurkistelemassa. Alennusmyynneistä ostan toisinaan jotain perusvaatteita, jos sattuu vastaan. Lisäksi saatan ostaa jotain lapsille tai puolisolle. En yleensä kuitenkaan jaksa selailla aleja netissä tai kuljeskella kaupoissa vain alennusmyyntien takia tai koluamassa kaikkea tarjontaa läpi. Saatan kuitenkin aleaikoina käydä etsimässä jotain tiettyä tarvitsemaani asiaa - jos vaikka sattuisi tärppäämään. 

Tällä viikolla minulla oli hetki aikaa kaupungilla kulutettavani ja kävelin H&M:n läpi vähän vilkuillen, mitä on tarjolla. Alerekiltä bongasin kaksi vaatetta, jotka vein sovituskoppiin. Tai no joo, oikeastaan kolme, jos valkoinen pitkähihainen aluspaita lasketaan mukaan. Sovittamani vaatteet olivat pitsikoristeinen valkoinen kauluspaita ja lyhyen mallinen GP & J Baker-malliston kimalteleva paita. 










GB & J Baker paita olikin jo ylläni töissä. Sen kanssa minulla oli musta keinonahkainen hameeni. Tykkään tämän paidan pituudesta, lyhyestä mallista. Otin normaalia kokoa pienemmän ja istuvuus on sen vuoksi enemmän omaan makuuni, ei niin oversize.




Valkoinen kauluspaita sai minut heti kokeilemaan aikaisemmin esittelemiäni miesten rusetteja, jotka ostin kirpparilta. Mietin tuolloin, että tuunaanko ne hius- tai vaatekoruiksi, mutta nyt kokeiltuani niitä tuon kauluspaidan kanssa päädyn ehkä säilyttämään ne semmoisina. Mitä mieltä olette maskuliinisesta tyylistä? Minusta on ihana sekoitella juttuja, mutta jotenkin kuitenkin kaikki pitää olla hienostuneesti tasapainossa. Rusetin ja kauluspaidan luomaa maskuliinista ilmettä tässä yhdistelmässä tasapainotti helmet korvissa sekä A-linjainen hame, joka ei juurikaan kuvissa näy. Haaveilen kyllä ostavani naisille tarkoitettuja rusetteja ja korurusetteja, en oikein tiedä millä nimellä niitä edes kutsutaan - jotain tämän tyylistä.




Minun kaapissani oli paikka valkoiselle kauluspaidalle, en omistanut yhtään tällä hetkellä ennen tätä. Tuo lyhyt paita menee kivasti eri hameiden, tai housujen, pariksi näin talvella. Kuviosta tulee mieleen ihan mehiläiset ja hunaja. Värit ovat sitä tuttua minun lemppariosastoani. 

Tällä hetkellä olen matkalla Helsinkiin työn merkeissä ja teille kaikille toivotan
mitä parhainta perjantaita! 

-Tiina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaisu Heikkilä Oy

Kirjokangas Oy:n upea mekko

Kirppislöydöt reissusta: Kajaani ja Sotkamo